Ladataan…

Tuntuuko ettet kehity harjoittelussasi?

Oletko kehittynyt pitkään aikaan harjoittelussasi? 

Viimeisten vuosikymmenien aikana ihmisten liikuntatottumukset ovat muuttuneet paljon. Hyötyliikunta on vähentynyt reippaasti fyysisen työn vähentyessä ja monet ovat kiireisiä. Kun keritään liikkumaan, suoritus tulee usein tehtyä täysiä ja usein puutteellisilla alkulämmittelyillä, jotta kerittäisiin tehdä mahdollisimman tehokas harjoitus lyhyessä ajassa. Palauttava harjoittelu puuttuu kokonaan. Kaikki tai ei mitään asenne hallitsee monen liikuntatottumuksia. Onko tälläinen ajatusmalli sinulle tuttua?

Monesti tälläisestä harjoittelusta aiheutuu jatkuvia lihaskipuja, jotka johtuvat palautumattomista lihaksista ja liiasta rasituksesta. Myös erilaiset urheiluvammat, venähdykset ja revähdykset saattavat olla tuttuja puutteellisen lämmittelyn tai lihaskireyden seurauksena. Treenissä kehittyminen on jämähtänyt paikoilleen, kun keho on koko ajan tukkoinen ja väsynyt. Lihasepätasapainoa saattaa syntyä yksipuolisesta harjoittelusta tiettyjen lihasten kiristyessä koko ajan enemmän. Ennemmin tai myöhemmin tämä saattaa johtaa ongelmiin. Vähintäänkin väsymykseen ja treenimotivaation hiipumiseen.

 

Ovatko liikuntatottumuksissasi perusteet kunnossa?

Kehitys harjoittelussa vaatii erilaisia ärsykkeitä, monipuolisuutta ja eri tehoisia harjoituksia. Yksipuolinen harjoittelu voi pitkään jatkuessaan altistaa erilaisille rasitusvammoille, jos harjoittelusi koostuu liian samanlaisista harjoituksista tai liikkuvuus, voima -ja palauttavaa harjoittelua ei ole tarpeeksi. Käytkö esimerkiksi juoksemassa aina samalla tahdilla ja lähtien kotiovelta liikkeella ilman alku -ja loppuverryttelyjä? Tai treenaatko kuntosalilla samoilla laitteilla vuodesta toiseen ja tehden alkulämmitelyksi vain yksipuolista liikettä jollakin aerobisella laitteella? Monesti tämä kostautuu, joko rasitusvammana, väsymyksenä (ylirasitustila) tai suorituskyvyn laskuna harjoittelussa. Kehittyminen on mahdotonta kun liikkuvuus heikkenee lihasten ollessa koko ajan tukossa ja et palaudu harjoitusten välissä.

 

Pienillä muutoksilla treeniin kehitys nousuun

Oletko miettinyt miksi treeni tuntuu takkuiselta tai aina kun lähdet liikkumaan, jotakin paikkaa kolottaa? Tämä ei ole pidemmän päälle normaalitila ja tekemällä oikeita muutoksia voit saada treenin kulkemaan ja tulokset nousuun. Lue tästä lisää mitä kannattaa ottaa huomioon suunnitellessa treenejä.

 

Vastaa