Alaselkäkivut – Ikävät iskiasvaivat

 

Kärsitkö säteilevästä kivusta alaselästä pakaraan tai jalkaan? Syynä voi olla iskias

Lähes puolet suomalaisista kärsii elämänsä aikana jossakin vaiheessa iskiasoireista. Iskiasvaivoilla tarkoitetaan tilaa, jossa iskias eli lonkkahermo ärsyyntyy tai tulehtuu. Iskiashermo hermottaa lantion ja alaraajojen lihaksia. Se lähtee lannerangan alueelta, tulee ulos lantion alueelta piriformiksen alta tai läpi. Kulkee pakaran keskikohdasta alaspäin hermottaen takareittä ja polven yläpuolella jakautuu tibialis (säärihermoksi) -ja peroneus (pohjehemoksi).

Iskiasvaiva voi aiheutua lannerangan häiriötilasta kuten välilevyn pullistumasta, nivelrikosta, muusta alaselän ongelmasta tai esimerkiksi piriformis -tai hamstring syndroomasta, joka aiheuttaa hermopinteen iskiashermon alueelle. Tyypillistä vaivalle on alaselästä (yleensä toispuoleinen) säteilevä kipu pakaraan, reiteen tai jopa jalkaan asti. Oireina voi olla myös lihasheikkoutta, pistelyä ja tunnottomuutta.

 

Mistä iskiasvaivat johtuvat?

Tyypillisimpiä vaivan aiheuttajia on yksipuolinen kuormitus. Huono työasento, paljon autossa istumista, staattiset asennot, raskaat nostot huonolla tekniikalla tai esimerkiksi kuntosaliharrastus, jossa kuormitetaan lihaksia liian yksipuolisesti tai puutteellisilla tekniikoilla saattavat laukaista vaivan. Ongelman taustalta löytyy usein lihasheikkoutta, kireyttä ja hallintaongelmia lantion alueella. Esimerkiksi heikot lonkan loitontajalihakset (gluteus medius ja minimus) vaikeuttavat lantion hallintaa, joka voi johtaa iskiasvaivaan tai heikot keskivartalon tukilihakset altistavat alaselkäongelmille ja ovat usein iskiasvaivojen taustalla.

 

Iskiasvaivan hoito

Jos kipu ei ole päässyt todella vaikeaksi saat hieronnasta apua kivunlievitykseen. Hieronta kannattaa kohdistaa alaselän, pakaran ja jalkojen alueelle. Älä jää paikalleen vaan liiku kipuoireiden ehdoilla. Liike tekee hyvää ja istuminen usein vaan pahentaa tilannetta. Jos kipu on sietämätön tai raajasta lähtevät voimat hakeudu samantien lääkärin vastaanotolle.

Kun vaiva on parantunut kannattaa keskittyä oikeaoppisesti toteutetun keskivartalon, pakaroiden ja jalkojen lihasvoiman ja liikkuvuuden parantamiseen ja työergonomian korjaamiseen. Yksilöllisesti laadituilla ohjeilla harjoitteluun varmistat, että vahvistat juuri niitä lihaksia, joiden heikkoiden takia vaiva on syntynyt. Hyvä jälkihoito takaa ettei vaiva uusi nopeasti.